Terveydenhoidollista jalkojenhoitoa Ääneseudun alueella. (Suolahti, Sumiainen, Äänekoski)
Hellurei! Olen Tuuli Leppänen, jalkojenhoitaja Suolahdesta. Olen valmistunut lähihoitajaksi vuonna 2013 ja 2021 opiskelin lisäksi jalkojenhoidon osaamisalan Gradialla. Olen työskennellyt ikäihmisten kanssa kaikki hoitajan työvuoteni, niin kotipalvelussa sekä palvelukodeissa. Jalkojenhoito kiinnostaa ja kiehtoo minua, sillä jalkojen hyvinvointi vaikuttaa niin suuresti koko kehon hyvinvointiin. Minulle jalkojenhoidossa on tärkeää että saan olla ihmisläheisessä työssä, nähdä työni tuloksen sekä antaa hyviä vinkkejä omahoitoon. Ammattitaitoani ylläpidän koulutuksilla sekä omalla aktiivisella opiskelulla. Pienenpieni jalkahoitolani kotonani on avoinna joustavasti sopimuksen mukaan. Teen myös paljolti koti- sekä palvelukotikäyntejä, ja siksi en olekkaan aina tavoitettavissa, mutta otan aina yhteyttä sinuun heti kun mahdollista. Kevyin jaloin, Jalkahoito Ilona
Ilahduta ystävää tai sukulaista lahjakortilla! Lahjakortti voimassa 3 kuukautta ostopäivästä.
AJANVARAUS VAIN SOITTAMALLA TAI VIESTILLÄ
Jalkahoito Ilona
Tyynelänkatu 7 44200 Äänekoski
Huom! Ajanvaraus vain soittamalla/viestillä. Ajan peruutus 24h ennen aikaa, perumattomasta ajasta veloitetaan 50% hinnasta. Laskutuslisä +5e. Hinnat päivitetty 17.7.2025.
Jalkahoidot | Hinta alk. |
---|---|
Lyhyt jalkahoito 30min, hoitohuone Yksittäinen hoito esim. känsänpoisto tai kynsienleikkaus, lyhyt rasvaushieronta (Jos sinulla on paksuuntuneet kynnet, varaathan 60min ajan) | 40,00€ |
Perus jalkahoito 60 min, hoitohuone Sisältää hoidon tarpeen arvioinnin, jalkakylvyn, kynsien leikkauksen ja tarvittaessa ohentamisen, sisäänkasvaneen kynnen hoidon, sienikynnen hoidon, kovettumien ja känsien poiston, jalkojen rasvaushieronnan hoidon hoitoajan puitteissa. Sopii myös diabeetikoille. | 60,00€ |
Perus jalkahoito 60 min, kotikäynti Sisältää hoidon tarpeen arvioinnin, jalkakylvyn, kynsien leikkauksen ja tarvittaessa ohentamisen, sienikynnen hoidon, kovettumien ja känsien poiston, jalkojen rasvaushieronnan hoidon hoitoajan puitteissa. Sopii myös diabeetikoille. | 70,00€ |
Pitkä jalkahoito, hoitohuone Vaativampi hoito asiakkaille, joilla on useampia jalkaongelmia seuraavista: jalkaterien- ja pohjien ihossa todella paksuuntunutta ihoa ja syviä halkeamia, runsaat kovettumat, useampia poistettavia syviä känsiä, paksuutuneet kynnet, sienikynnet. | 80,00€ |
Pitkä jalkahoito, kotikäynti Vaativampi hoito asiakkaille, joilla on useampia jalkaongelmia seuraavista: jalkaterien- ja pohjien ihossa todella paksuuntunutta ihoa ja syviä halkeamia, runsaat kovettumat, useampia poistettavia syviä känsiä, paksuutuneet kynnet, sienikynnet. | 90,00€ |
Ortoosit Yksilölliset varvas-orteesit, Hoitokeino varpaiden virheasennoille sekä helpotusta kipuiluun Pieni orteesi alk 20,00e | 20,00€ |